Pensasaidan uusiminen ja kasvien siirtoa

Ongelma nro 1. Meidän ja naapurin välinen raja on osoittautunut pensasaidan suhteen melko haastavaksi. Maa valuu ojaan, vaikka sitä on yritetty tukea erilaisilla puurakenteilla ja siksi osa pensasaidastamme on valahtanut ja myös tuhoutunut.

Ongelma nro 2. Tonttimme vieressä ollut metsä kaadettiin heti sen jälkeen, kun olimme saaneet ns. yläpihan valmiiksi. Pihalla on paljon kasveja, jotka kärsivät nyt liiasta auringosta. Alppiruusuille on tullut jo pahoja palovaurioita ja viime kesän aikana marjakuuset alkoivat kellastumaan, joten nyt ne oli siirrettävä.

Kun ratkaistaan molemmat ongelmat samaan aikaan, päästään seuraavaan lopputulokseen: ojan vierustaa tuetaan tontilta kaivettujen kivien avulla. Kiviportaiden viereen tehdään istutuslaatikko, joka myös tuetaan kivillä. Marjakuuset laitetaan istutuslaatikon molemmin puolin ja myös tuetaan ojan puolelta kivillä. Pensasaitaan haetaan hieman täydennystä kuolleiden tilalle, mutta suurin osa korjauksista saadaan tehtyä oman pihan kasveilla. Ja tältä näyttävät työvaiheet ja lopputulos:

Kuvassa on portaiden viereen rakennettu istutuslaatikko, joka reunustaa hyvin portaat ja siihen saadaan myöhemmin lisättyä kaide.
Istutuslaatikko portaiden viereen. Reunustaa hyvin portaat ja tähän saadaan myöhemmin lisättyä kaide.
Kuvassa on äskeinen istutuslaatikko ja sen tueksi tehty pieni kivimuuri.
Kivituenta toivottavasti estää maata ja laatikkoa valumasta ojaan.
Kuvassa on laatikkoon istutetut Hopeatäpläpeippi, Tarhaimikkä, Pikkutalvio ja yksi viiniköynnös, joka saattaa olla kuollut.
Laatikkoon on istutettu Hopeatäpläpeippiä, Tarhaimikkää ja Pikkutalviota. On siinä viiniköynnöskin, mutta luulen sen heittäneen henkensä.
Kuvassa on istutuslaatikko ja pensasaita kuvattuna toisesta suunnasta.
Täältä päin katsottuna näkyy hyvin uudistettu pensasaita. Nyt jo olemme joutuneet laittamaan kivipainoja pensaiden päälle, sillä ne meinaavat lähteä valumaan ojaa kohti. Toivottavasti ne juurtuvat pian ja tukevat ojaa omilla juurillaan.